top of page

TARINANI

Elämäni on ollut hyvin vaihderikas. Työelämäni aloitin kehitysvammaisten parissa. Kouluttauduin lähihoitajaksi, jossa suuntauduin kehitysvammaistyöhön. Sain tehdä hoito ja päivätoimintatyötä useamman vuoden ajan. Olin silloin nuori ja lapsuuteni varjot mukanani. Aloin odottamaan esikoistani, jonka odotuksen aikana kohtasin ahdistuksen, järkyttävän pelon ja turvattomuuden. Käsitykseni itsestäni oli siihen asti ollut se, että olen vahva, mutta kokemukseni sai koko identiteettini horjumaan. Miten olinkaan näin heikko?

Kävin vuoden ajan matkaa pois kuolemanpelosta ja ahdistuksesta. Samalla hoidin pientä vauvaa kotona. Nuorena äitinä kaipasin kovasti omaa turvaverkkoa ympärille, mutta sitä oli aika ohuesti. Oma äitini asui satojen kilometrien päässä, onneksi mies ja hänen äitinsä olivat tukenani. Ja tietenkin ystävät. 

Tämän kokemuksen jälkeen kiinnostuin ihmisen mielestä ja sen sopukoista. Miksi tämä kaikki tapahtui minulle ja miten pääsin eroon siitä. Sen jälkeen olen uppoutunut isoon määrään self help - kirjallisuutta sekä vielä isompaan määrään tietokirjallisuutta. Olen imenyt itseeni alitajunnan voimaa, aivojen kemiallista toimintaa sekä tunteiden vaikutusta ajatuksiin ja toisinpäin. 

Myöhemmässä aikuisiässä koin ikäkriisiä ja tein totaalisen muutoksen elämääni, hypäten ihan uudelle paikkakunnalle ilman kunnollista työpaikkaa 2 pienen lapsen kanssa. Vuodet ovat vierineet tuosta hetkestä ja olen käynyt välillä syvissäkin vesissä, psykoterapiassakin. 

15 vuotta tein töitä kasvatuksen ja opetuksen parissa, opiskelin sosionomiksi ja kävin lisäksi green care - kurssin. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että minun on aika tehdä jotain muuta ja siitä sain ponnahduksen markkinoinnin pariin. Markkinointia olen tehnyt 6 vuotta, opetellut todella paljon itse, mutta käynyt myös kursseja siihen liittyen. Viimeisimpänä kouluna Tradenomi YAMK, joka on opinnäytetyötä vaille valmis tutkinto. Olen kuitenkin viime vuodet pohtinut sitä, että kaipuu pehmeiden arvojen äärelle tuntuu minussa päivittäin ja mitä tekisin sille. Loppu vuodesta 2023 päätin lähteä Psyykkisen valmentajan koulutukseen ja se aukaisi ymmärrykseni omille vahvuuksilleni ja intohimolle. Näiden vahvuuksien yhdistämisestä alkaa rakentua se, miten voin auttaa yksityisiä henkilöitä sekä yrittäjiä. 

Kaikki kokemukseni ovat vahvistaneet minulle sen, että minulla on kyky ja taito sekä elämänkokemus auttaa muita ihmisiä voimaan paremmin, löytämään heidän potentiaalinsa tai vähentämään stressiä elämässään. Tämän lisäksi minulla on taito auttaa yrittäjiä voimaan paremmin tai markkinoimaan heidän palveluitaan paremmin.  

Toivon, että voin työlläni osaltani vaikuttaa inhimillisemmän työelämän rakentamiseen

ja yksilön parempaan hyvinvoinnin ylläpitämiseen.

MINÄ

SAIJA SALO 1.png

SAIJA SALO

Digitaalisen markkinoinnin asiantuntija, Psyykkinen Valmentaja

Marsa syntyi halusta auttaa yrityksiä markkinoinnin keinoin.

Koen markkinoinnin olevan paljon muutakin kuin liiketoiminnan edistämistä. Markkinointi on ihmisten ymmärtämistä ja heihin vaikuttamista. Kun yrityksen viestintä herättää tunnetta, ollaan oikealla polulla. Markkinoinnin ydin lähtee asiakkaan tuntemisesta ja heille oikeiden toimenpiteiden suuntaamisesta. Luvut kertovat sen onko luulomme tiedon väärti.

Kokemusta minulta löytyy monelta saralta. Olen tehnyt yritysten markkinointia hyvin kokonaisvaltaisesti, joten työhöni kuuluu eri toimenpiteet järjestelmä-/nettisivumuutoksista alkaen. Näitä ovat mm. sähköpostimarkkinointi, viestintä, visuaalisen materiaalin tuottaminen, somemainonta ja -näkyvyys, Googlen mainonta ja hakusanaoptimointi sekä erilaisten kampanjoiden rakentaminen. 

Markkinoinnin lisäksi minua on aina kiehtonut ihmisen mieli ja hyvinvointi. Olen vuosien varrella perehtynyt paljonkin ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantamiseen ja ylläpitämiseen. Sosionomi-opinnot sekä Tradenomin YAMK opinnot ovat antaneet paljon oppia hyvinvoinnin ja työhyvinvoinnin saralla. Tämä ei kuitenkaan riittänyt minulle vaan halusin lähteä syventämään ihmisen toimintakyvyn parantamista ja tavoitteisiin pääsemistä psyykkisen valmentajan opintojen kautta.

KOULUTUS

TYÖKOKEMUS

  • Psyykkinen valmentaja 

  • Freelancer 2017 - 2018

  • Tradenomi YAMK 

  • Opettajan pedagoginen pätevyys

  • Palvelumuotoilun perusopinnot

  • Suomen Toimitusjohtajakoulu Oy 2019 - 2020 - Markkinoinnin asiantuntija

  • Myynninmaailma Oy 2018 - 2019 - Digitaalisen markkinoinnin asiantuntija

  • Sosionomi AMK

  • Liiketalouden merkonomi 

  • Oulun Kamppailuklubi Oy 2020 - 2022 / Oulu Floats Oy 2020 - 2021 - Markkinointipäällikkö

  • Kevytyrittäjä / Freelancer 2021 - 2022

  • Markkinointi Marsa 2022 - 2023 - Yrittäjä / Freelancer / Kasvuvalmentaja Tulevaisuuden Kasvupolut Oy

  • Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 2023 - 2024 - Markkinoinnin vastaava / Kasvuvalmentaja Tulevaisuuden Kasvupolut Oy

YHTEYS

Ota yhteyttä kysyäksesi lisää tai pyytääksesi tarjousta. 

Vastaan sinulle mahdollisimman pian.

Kiitos viestistäsi!

bottom of page